Tutustumispäivä meidän tilalle

30.06.2023
Tänään oli mahdollista tulla tutustumaan meidän toimintaan ja eläimiimme. En varsinaisesti ollut tätä isommin määrin edes mainostanut,mutta silti juuri ne oikeat ihmiset saapuivat paikalle. Kiitos heille 💚

 
Matkani varrella olen huomannut sen,että kun vain sinnikkäästi tekee sitä mitä oma sydän tahtoo tehtävän,ne ihmiset kyllä löytävät joiden kuuluu löytää. 

Melkein heitin jo hanskat tiskiin muutama viikko sitten,oli vaikea hetki itseni kanssa ja usko omaan tekemiseen hiipui. Usko siihen,että tämä mitä teen kiinnostaisi ihmisiä. Uusien asioiden äärellä ollessa sulla ei voi olla muuta kuin luja luotto itseesi. Tietäähän ja tunteehan sen sydämessään mikä on suunta,mutta epäröinti joskus valtaa mielen.

Kanat olivat tarkkana seuraamassa,mitä ihmettä emäntä oli taas keksinyt
Kanat olivat tarkkana seuraamassa,mitä ihmettä emäntä oli taas keksinyt
Osallistujat saivat kokea,mitä on olla hevosten kanssa ja niiden seurassa,minkälaisia asioita sieltä nousee kun saa rauhassa kuunnella itseään. Tämän hetken jälkeen maalasimme,kahvittelimme ja juttelimme. Kerroin miksi teen sitä mitä teen ja miksi tarjoan näitä palveluita. 


Tämä päivä oli myös itselleni antoisa,koska uskokaa tai älkää olen edelleen kova jännittämään etukäteen asioita. Jännityksestä huolimatta nautin itse tästä päivästä kovasti.


Olen edelleen sitä mieltä,että maailma tarvitsee hidastusta ja ihmisiä jotka navigoivat sydämellään elämässä. Uskaltautuvat myös kuulemaan ja kuuntelemaan sydämensä ääntä ja johdatusta.


Me itse ollaan elämämme tärkeimpiä ihmisiä ja vain itsestään pitämällä huolta ympäristömme voi myös hyvin. 

Yhdessä ollessa myös huomaa sen,että emme ole niin erilaisia. Meillä kaikilla on kaipuu yhteyteen ja yhteisöllisyyteen. Siihen,että meidät nähdään. Siihen,että joku näkee mitä sisimmässämme ollaan.