Tehokkuudesta luopuminen

25.09.2022

Kaikessa.

Ei pyrkiä ja olla jatkuvasti jotain enemmän ja parempi.

Oppi on elämän mittainen,mutta voisiko hetkeksi tai kahdeksi pysähtyä. Ihan vain olemaan se kuka nyt on. Ei jatkuvia tavoitteiden asettelua siitä,kuinka tehdä asiat tehokkaammin ja ottaa kaikesta irti hyöty.

Nähdä elämän kauneus kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ihmisen mieli hakee jatkuvasti jotain lisää ja jotain enemmän. Kuinka helpotan elämääni niin,että lopulta kaikki tapahtuu nappia painamalla ja vähällä vaivalla. Voisiko joissain asioissa kehitys loppua?  Ihminen kaivaa itselleen kuoppaa. Olen väsynyt jatkuvaan kehitykseen.

Tyytymättömyys kaikkea kohtaan. Tyytymättömyys tuhoaa lopulta kaiken.

Kuinka voin kehittää itseäni jatkuvasti olemaan parempi ihminen,tapahtuuko se käymällä kymmenissä eri valmennuksissa ja kursseilla? Miksen saa ja voi olla tyytyväinen tähän nykyiseen hetkeen? Kun sitten sallii tyytyväisyyden tulla elämään,mieli alkaa kehittää asioita joihin ei olekaan enää tyytyväinen. Etsitään sokeana sitä jotain,mutta itsekään ei tiedetä mitä.

Yhteiskuntamme ajattelutapa ja arvot ovat vääristyneitä. Ihmiset ovat pelinappuloita joista imetään kaikki hyöty irti. Tehokasta ja hyödyllistä arvostetaan,mutta mikä on lopputulos? Uupuneet,väsyneet,masentuneet ihmiset,jotka eivät koe mielihyvää enään mistään. Oravanpyörä on jatkuva,siitä pois pääseminen tuntuu välillä mahdottomalta.

Ahdistus on välillä itsellä myös läsnä,voinko itse vaikuttaa ja jos voin niin miten? 

On ihanaa,että on ihmisiä jotka voivat polullamme meitä auttaa ja viedä eteenpäin. Mutta jos ainoa pyrkimys on kokoajan mennä eteenpäin ja "korjata" omia "vikoja",olla parempi versio itsestään,oletko lopulta tyytyväinen yhtään mihinkään? 

En yhtään ihmettele,että suurimmalla osalla ihmisistä on huono olla,koska aina pitäisi olla jotenki parempi jossakin ja löytää jotakin.

Kerron sinulle,että sinussa ei ole mitään vikaa mitä pitäisi korjata tai parantaa. Kenessäkään oireilevassa ei ole mitään vikaa. He oireilevat ja kipuilevat yhteiskuntamme sairautta.
Aivan kuten minäkin aikoinani niin tein ja edelleen siitä kipuilen ja pyristelen irti.

Nähtäisiinpä ihminen ihmisenä,eikä jatkuvana kehityksen kohteena.