Täydellisen ihmisen illuusio

24.05.2023

Moni ihailee ja katselee ylöspäin niitä ihmisiä, jotka ovat aikaansaavia,tehokkaita,hurmaavia,inspiroivia jne. Eikä tässä ole mitään väärää. On ihanaa,että maailmassamme on näitä paljoon kykeneviä,monitaitureita jotka porskuttavat menemään eikä pienet kuopat matkalla haittaa menoa. He osaavat suhtautua asioihin neutraalisti ja tuntuu,että mikään ei järisytä tai heilauta heidän maailmaansaa,ikinä.

He näyttävät ulospäin tyyniltä ja tulee tunne,että noilla ihmisillä menee varmasti tosi hyvin ja on helppo elämä,mäkin haluan sellaisen elämän. Eikö? 

Ennen kuin alkaa liikaa ihastelemaan toisen helppoa elämää,täytyy muistaa,että sellaista ei ole. Katsos,kun me kaikki kamppailemme joidenkin asioiden kanssa elämässämme. Vaikka ulospäin elämä näyttäisi miltä,ei voi ikinä tietää mitä toinen ihminen on käynyt läpi, tai käy parhaimmillaan. Yksinäisyys,masennus,uupumus ja muut mielen haasteet eivät näy välttämättä ollenkaan ulospäin. Ja näistä kärsivä ihminen pystyy myös esittämään,että kaikki on kunnossa,kunnes ei enää olekaan.

Maailmalle näytetään sitä hyvää osaa itsestään,ei uskalleta olla heikko ja tarvitseva,koska pitää pystyä pärjäämään yksin! Tai niin me ainakin luullaan.

On kuitenkin aina yhtä mielenkiintoista,että Suomen kaltaisessa maassa ihmiset voivat aika huonosti. Meillähän on perusasiat kunnossa,kenekään ei esim tarvitse kuolla täällä nälkään. Onko sittenkin niin,että liika yltäkylläisyys ja helppous tiettyjä asioita kohtaan saa ihmisen passivoitumaan ja haluamaan lisää helppoa elämää, jonka vuoksi mieli alkaa oireilemaan?

Maassa, jossa raa´´alla voimalla,sisulla ja perkeleellä on pitänyt pärjätä,jossa tunteille ja niiden näyttämiselle ei ole ollut tilaa,on ajansaatossa hyvinvointivaltiosta tullut pahoinvointivaltio.

Nämä ihmiset joiden elämääsi ihailet sen takia,että se näyttää helpolta ja sujuvalta ei todellisuudessa sitä ole. Nekin ihmiset jotka ovat opiskelleet ja tietoa hankkineet mielentoiminnasta ja työkaluja siihen,kokevat silti ihan samoja tunteita kuin kaikki me muutkin. Ero on vain siinä,että heillä on se oppi ja ne työkalut käsitellä vaikeiksi kutsuttuja tunteita ja traumoja. He ovat menneet mielen syövereihin ja oivaltaneet jotain sellaista, mitä kaikki ei vielä ole. Ei ole olemassa hyviä ja pahoja tunteita,on vain tunteita. Me ihmiset haluamme ne itse määrittää hyviksi tai huonoiksi. 

Joten alun pointti oli se, että ennen kuin ihannoit toisen täydellistä elämää, muistuta itseäsi siitä, että hänkin on vain ihminen ja meillä kaikilla on omat haasteemme. 

Elämä kun ei ole mustavalkoista. Siihen kuuluu ilot ja surut. On superhyviä hetkiä ja sitten sitä täyttä paskaa,sekä kaikkea siltä väliltä. Ja sen paskan takia on hyvä oppia tunnetaitoja sekä olla työkaluja siihen kuinka oman mielen kanssa oikein puljataan. Kun sulla nämä taidot on, sun elämä on kaikessa epätäydellisyydessä täydellistä, eikä tarvitse kadehtia muiden helppoa elämää.

Täydellinen ihminen on illuusio,vai onko sittenkään? Olemalla epätäydellinen saavutat täydellisyyden,eikö oo hassu juttu?

Antamalla luvan itselle olla haavoilla ja säröillä, mutta olemaan myös valmis päästäämään irti näistä haavoista ja säröistä. Joskus ihminen identifioituu omaan sairauteen tai oireeseensa niin kovin,että ei halua tästä edes päästää irti. Sekin on ok,mutta haluatko oikesti kantaa matkassasi jotain sellaista, jonka ei kuulu enää kulkea matkassa? 

Mitä on olla edes täydellinen? Onko se virheetön? Miten kukaan maailmassa voisi olla virheetön,koska sittenhän me ihmisinä ei oltaisi opittu koskaan mitään? 

Miksi edelleen ihannoidaan virheettömyyttä ja täydellisyyttä, kun tiedämme että saavuttamalla nämä sun täytyy olla epätäydellinen ja tehdä niitä virheitä ? Kysynpähän vaan.