Talven lapsi

08.11.2023

Olen syntynyt pimeimpään vuoden aikaan keskelle talvea,viimeisimpiin päiviin eli 28.12. 

Ehkä siitä johtuen olen aina rakastanut pimeyttä,myös sitä pimeyttä mikä meissä sisimmässämme asustaa. Olen syvien vesien tutkija ja pohtija,ollut aina. 

Kun luonto vetäytyy kuolemaan,hihkun innosta kaivaa kynttilät ja kauniit kausivalot (jouluvalot) esiin. Tunnen valtavaa hyvän olon tunnetta istua pimeässä pelkässä kynttilän valossa. Meillä kotona olenkin havainnut pientä valituksen poikasta siitä,että eihän täällä näe mitään! Mä vaan haluaisin istua pimeässä,varsinkin kun luonto meille vielä sallii sen omalla pimeydellä.

On eri aika olla sitten tehokas. 

En ole siis se ihminen,joka kaivaa kirkasvalolampun esiin pimenevissä illoissa tai lähtee ulkomaille auringon alle pakoon pimeää. Mä haluan kaivautua siihen pimeään ja tutkia,mitä kaikkea sieltä löytyy. Saan luvan kääntyä sisään ja tutkia omaa sisäistä maailmaani. Kirjoittaa,lukea ja olla vaan.

 
Tämä tummuus ja pimeys antaa luvan pysähtyä,olla väsynyt,lopettaa suorituksen. Olla niin poikki,kaikesta. Ei tarvi jaksaa,ei oikeasti tarvi. Saat olla väsynyt. Ja saat nukkua jos nukuttaa,ei ole väärin. Luontokin levähtää nyt.

Tunnetko vastustuksen omaan väsymykseesi? Voitko sallia itsellesi sen,että tämä vuoden aika on osa luonnollista sykliä ja osa meitä,ja se vaatii nyt lepoa. Yhteiskuntammehan ei salli ja tue tätä,vaan meidän pitäisi jaksaa paahtaa samalla energialla ympäri vuoden,mutta ei se mene niin. 

 
Paahtamalla vain uuvut,tai olet jo uupunut. Joten hellitä. Laskeudu hiljaisuuteen ja pimeään. Karhutkin nukkuvat talviunta.

Pimeys on osa meitä.

Lapsena pelkäsin pimeää,osaksi myös siksi että meitä peloteltiin jonkun tulevan pimeydestä. On toki myös luonnollista,että kun pimeydessä ei mitään näe mielikuvitus tekee monesti kepposet. Vai tekeekö? Mitäpä jos pimeyden viedessä meidän näkökykymme,muut aistimme vahvistuvatkin ja aistitkin ympärillä olevaasi energiaa ja asioita jotka tuntuvat epämukavalta ja erilaiselta kuin nähdessä? Tässä voiskin miettiä,mitä sieltä sun pimeydestä lähtee nousemaan ja onko se lopultakin omat varjot ja pimeys mikä pelottaa?
Vielä joskus toivoisin yhteiskuntamme pyörivän niin,että se tukisi luonnollisia syklejä elämässä.


Uskon myös siihen,että pimeyden myötä mielen kuuluukin myös vähän mennä maahan,samalla tavalla kuin kehosi kaipaa lepoa,mielesi kaipaa sitä myös. 

Älä siis taistele enää pimeyttä ja väsymystä vastaan,vain salli se.