Sydämessä lännenratsastus,mutta ensisijaisesti siellä on aina hevonen ❤

19.07.2022

Nyt voi tulla pitkä ja sekava teksti.
Tämä on odottanut oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa,oikeita sanoja ja niiden järjestystä. 

Oman paikan myötä haaveet ratsastuksesta on taas herännyt. On ollut yli 1.5v mittainen tauko siitä,kun oman hevoseni selässä istuin. Silloin tein tietoisen valinnan,en enää ratsasta. En päättänyt lopettaa täysin,mutta jäin kuulolle. 

Eniten tarkkailin sitä,kuinka asiat muuttuu,minussa ja hevosessa. Mitä jätän taakseni,mitä haluan säilyttää ja eniten odotin sitä mitä alan kaipaamaan. Mikä on se asia tai tekijä,mitä minä kaipaan tämän tauon aikana.

En edelleenkään koe tarvitsevani ratsastusta,tai että hevoseni sitä tarvitsisi. Ehkä se on enemmän liikuntamuoto kaiken muun ohella. Yksi osa yhteistä tekemistä. Vaihtoehto monista.

Lännenratsastus ja sen ideologia on edelleen itselle se juttu,se mikä aikoinani vei mennessään. Sitä ei ole mikään vienyt pois. Ehkä etsin vain myös paikkaani sielä,kuka minä olen ja miten haluan tätä ideologiaa todentaa omassa elämässäni ja hevosissani.

Oman paikan myötä kaikenlainen tekeminen on herännyt henkiin,mutta siihenkin on tullut muutos. Tekeminen on yhdessäoloa,tanssia ja hetkessä olemista. Vuoropuhelua,siitä mikä kiinnostaisi tänään. Välillä omien epämukavuuksien ulkopuolelle menemistä ja olemista,minulta ja hevosilta. Se on pehmeyttä jossa on rajat ja raamit. Ei pelottelua vaan reilua olemista molemmin puolin. Kun asioissa on selkeys,on kaikkien helpompaa toimia omasta voimastaan. Ollaan välillä myös epävarmoja ja tukeudutaan silloin toiseen,toiseen joka kertoo,että kaikki hyvin.

 
Tänään satuloin Kaunon,tuon pitkän tauon jälkeen,kysyen onko kaikki tämä ok ja hän painoi turpansa satulaa vasten ja piteli sitä tovin siinä. Satuloinnin ja suitsituksen jälkeen,pitelimme päitämme vastakkain ja itkuhan siinä tuli. Itku tuli siitä,että siinä hän oli kaikkien näiden vuosien jälkeen edelleen. Kiitin,koska ikinä ei voi kiittää liikaa,mietin miten valtava luottamuksen osoitus hevoselta on päästää ihminen nousemaan selkäänsä. Sen ei pitäisi olla itsestään selvyys,ikinä. 

Olen saanut vihdoin voimaa myös opetella Dustyn kanssa uusia juttuja. Meillä ei ole aikataulua tai päämäärää. Olen edennyt täysin häntä kuunnellen,muutama päivä sitten hän kertoi olevansa valmis satulaan ja niin me kokeilimme.

Täydestä tekemättömyydestä tekemiseen

 
On helppo mennä ääripäihin ja omalla matkallani olen huomannut sen olevan oleellista osana matkaani. Täytyy ensin tietää toinen puoli tietääkseen toisen,jotta voi palata keskitielle.

Tekeminen on suhteellinen käsite ja jokainen määrittää itse sen,mitä tekemättömyys tai tekeminen on.

Hevosta ei ole tehty ratsuksi,mutta sitä tehdäkseen ihmisen täytyy tehdä monenlaisia asioita,jotta tämä ratsastus olisi mielekästä molemmille. Ratsastusta voisi kuvata kaiken huipentumaksi,se on kiitos hevoselta,luottamuksen osoitus jos hän sallii tehdä sen. Jos hän ei salli,silloin tuntosarvet koholle. Hevosen tehtävä kuitenkin täällä on saada olla hevonen ja elää hevosen elämää. Parhaimmillaan se on rakkauden täyteistä oman lauman kesken❤

Jätin ratsastuksen osaksi pois sen takia,koska en kokenut olevani reilu. En omasta mielestäni osannut pyytää tarpeeksi reilusti asioita hevosta kuunnellen,vaan oletin asioita.
Halusin lähteä matkalle opettelemaan sitä,voiko asioita tehdä niin,että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Sain paljon ihmettelyä siitä miksen ratsasta,ja miksen ole kouluttanut enemmän Dustya. Minun maailmassani ei kouluteta,vaan olemme yhdessä oppimatkalla. Ja jos täytisi käyttää koulutus sanaa,se olisin minä joka koulunpenkillä istuisin,ei hevonen.

Koin tuolloin myös aivan järkyttävää painetta ulkomaailmasta ja siitä,miten muut tekevät asiat.

Nyt kaiken tämän jälkeen olen niin kiitollinen itselleni,että kuuntelin hevosiani sekä itseäni. Voin kertoa jopa olevani ylpeä itsestäni,että valintani jota aikoinani tein,ovat nyt tuottaneet tulosta. 

Koskaan ei voi mennä väärään suuntaan jos vain kuuntelee hevosta,kuunnelkaa hevosianne ❤