Käsin kosketeltavissa

13.11.2022

Sanoja on paljon, silti liian vähän, täysin sulle kuvailemaan tätä. 

Joku väritti mut tuhansin sävyin piirtää unohti vaan ääriviivat, unohti vaan ääriviivat. -Yona

On niin,että tiedän minne meen ja samalla en tiedä yhtään. Aikamatkasin menneisyyteeni ja kävin tekemässä shokkihoitoa itselleni. Toteamassa,ei kiitos enää tätä. Olen tuntenut sen taas,kuinka ympäristö haluaa imeä minusta vain hyödyn. Tiedän olevani tehokas ja antaudun työlleni,koska haluan tehdä työni hyvin. Tässä onkin se kuoppa jonne aina lankean. Riittäisikö vähemmänkin? Kyllä riittäisi. Tai sanoisinko,että jos nyt tällä kertaa antaisin kaikkeni sinne,minne sydämeni minua johdattaa.

Olen ollut kirjaimellisesti tukossa. Mikään luova toiminta ei ole onnistunut. Ajatuksia päässä miljoonia,edes yhtä lausetta en ole saanut muodostettua. Olen sammunut ja tukahdutettu,roihu joka sisälläni oli vielä aiemmin, oli nyt puhallettu sammuksiin. 

Kaikelle sille mille olen halunnut eläää ja elämäni perustaa,kaikki se mikä iloa minulle tuottaa,olin tietoisesti jättänyt.

Hitain askelin taas heräämään,tuntemaan sitä iloa,tekemisen ja olemisen iloa. Kerros kerrokselta kohtaan taas sen pelon,joka minut sai palaamaan vanhaan. Muistutellen itselleni miksi olen. Olen samalla valmis ja kesken. Hetki on tässä,käsin kosketeltavissa.


 Älä oo niin nopee antaa tuomioo, ei musta muuten mitään tuu. Perhosen toukka tai paraneva haava, mä oon kesken niin kuin puolikuu, kesken niin kuin puolikuu. -Yona