Häpeämme

26.04.2023
Mitä enemmän olen häpeääni työstänyt olen oppinut huomaamaan kuinka salakavalasti se kietoutuu kehooni. Olen oppinut huomaamaan myös sen,että kerroksien alta ei paljastu ainoastaan minun häpeäni,vaan kollektiivinen häpeä naisena olosta. Syvä haava ja pelko naisena olemisesta.


Häpeä joka kulkee sukupolvelta toiselle,siskoille,veljille,naisille ja miehille,äidille,isoäidille,isoisoisoäidille ja heidän äideille. Jossain vaiheessa sain tämän vyyhdin pysäytettyä ja pääsin sinne missä häpeä ei ollut vielä vallannut koko kehoa,mutta sinne oli matkaa.

Saman häpeän olen kokenut hevosista tulevana,nöyryytetty ja häpäisty vuosien saatossa ihmisen halun tahtoon,kysymättä mitä oikeasti haluat. Tajuten taas yhä enemmän, että emme todellakaan ole yhtään sen erilaisempia. Heidänkin häpeänsä siirtyy sukupolvelta toiselle.

 

Tuo häpeä jonka juurille olen nyt päässyt,on omalta osaltani tullut vapautumaan. Häpeä jota olen kokenut ilmaistessani itseäni,kirjoittaen,taiteen puheen ja olemiseni kautta. Häpeä kehoani kohtaan,tuntien kuinka sitä on vuosien saatossa kohdeltu väärin ja rumalla tavalla. Ei vain tässä elämässä vaan myös aiemmissa. Häpeä kietoutuu joka soluun ja saa tuntemaan itsensä kelvottomaksi ja likaiseksi. Tulee mieli peseytyä uudelleen ja uudelleen,jotta sen sen saisi poisi. Kosketus joka on tuonut aikoinaan häpeää,tuntuu kehossa edelleen ja muistuu mieleen nykyisessä kosketuksessa,vaikka nykyinen kosketus tulisikin rakkaudesta ja lempeydestä. 


Häpeä kuten muutkin tunteet,ovat kehossamme,häpeä näkyy haluna piiloutua,punasteluna,välttelynä,kuristavana tunteena kurkussa,vatsan väänteinä,miellyttämisenä ja alistumisena.

Häpeään kietoutuu riittämättömyys ja suru,pelkokin siellä on. Olen joskus miettinyt,voiko tästä ikinä päästä eroon. Uskon,että voi,se vaatii vaan työtä ja asioiden kohtaamista,tietoiseksi tulemista.

Olen elänyt taas samoja tunteita ja kipuja kuin 14-vuotiaana,joka on itselleni ollut hyvin vaikea ajanjakso. Ne asiat ja tunteet mitkä olemme painaneet alas vuosien saatossa,tulemme kohtaamaan uudestaan. Saman kivun,saman tuskan, jotta tällä kertaa voimme parantaa sen haavaan,kohdata myötätunnolla kivun ja antaa sille rakkautta. Tämän jälkeen kipu helpottaa,yksi kerros on poistunut ja kun tätä jatkamme,lopulta parannamme itse itsemme haavat.


En suostu enää häpeäämään itseäni,enkä suostu kasvattamaan lapsistani häpeileviä.


Ennen pelkäsin häpeää, koska se on niin vaikea tunne kohdattavaksi,nykyään minulla on voimaa sanoa,että minulla ei ole mitään syytä hävetä itseäni. Ennen pelkäsin häpeää,koska häpeä tunteena tarttuu. Meidän oma häpeä näkyy muissa ja muiden häpeä itsessämme. Häpeä on meidän yhteinen tunne,olet varmaan kuullut myötähäpeästä joskus ? Enää toisen häpeä ei saa minua tuntemaan häpeää itsessäni,joskus oli myös näin. Häpeän saattoi laukaista myös jonkun toisen kirjoitus jossa käsiteltiin arkoja aiheita,tai jonkun toisen rohkea kuva joka poikkeaa jollain tavoin hyväksytyistä kuvista. 

Häpeä saa aikaan arvostelua ja tyytymättömyyttä. Rohkea ja uskaltava,omia mielipiteitä vahvasti julkituova ihminen osuu juuri siihen häpeähaavaamme, aivan kuin vääntäen veistä vielä siinä yhä uudestaan ja uudestaan,saavan itsemme tuntemaan huonommaksi. Hän ei tee sitä tarkoituksella,hän tuo vain haavamme näkyville ja tässä onkin se lahja. Kun haava tulee näkyville,meidän on helpompi parantaa se. 

Häpeä vaikeuttaa meidän itselle näkyväksi tulemista, joten mitäs sanot jos yhdessä käsiteltäisiin häpeämme ja päästäsimme itsemme vapauteen ja vapautumaan? Häpeä on myös sellainen,että se tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen vapautuakseen. Se tarvitsee tulla näkyväksi,kaikesta kivusta ja epämiellyttävyyden tunteesta huolimatta.

Minulle suurin apu on tullut tunnetaidemaalauksesta,jossa pääsi käsiksi häpeään ja työstämään sitä enemmän sen kautta. Musiikki,taide ja erilaiset meditatiiviset harjoitukset ovat olleet myös isona apuna. Olen tehnyt asioita häpeästä huolimatta,mutta en niin että ylittäisin omat rajani. Olen tutustunut itseeni uudelleen ja tehnyt aikamatkoja menneeseen. Kohdannut kivun ja päästänyt irti,harjoitellut lempeää kosketusta. Kertonut häpeästäni muille,vaikka sekin hävetti aluksi. Ennen kaikkea tullut tietoiseksi siitä,mistä häpeä kumpuaa ja miksi.

Olen hävennyt itsessäni sitä sisäistä voimaa mikä minussa vallitsee ja elää. Sitä villiä voimaa joka voi saada myös väärinkäytettynä tuhoa aikaan. Se voima kytee edelleen vahvana sisälläni. Se voima näkyy ihmisen silmistä ja se voima saa muutokseen aikaan. Sen voiman olen vuosiksi piilottanut ja häpeällä kuorruttanut,antanut toisten sanojen ja tekojen vaikuttaa,pienentäen itseäni,uskoen että olen häpeän arvoinen. Sitä en enää ole,eikä kenenkään muunkaan tarvitse olla.